Perunkirjoitus

Siinä minä istuin asianajajan työhuoneessa ja kuuntelin mitä mieheni jätti jälkeensä. Tai ei jättänyt. Tämä on ihan turhaa. Kävimme läpi Rakkaani maallisen omaisuuden ja totesimme, ettei jaettavaksi jää mitään. Mutta keneltä 25-vuotiaalta jäisi valtava omaisuus? Allekirjoitin, kiitin ja kättelin. Lopuksi asianajaja muistutti, että minun tulee säilyttää tämä nivaska vuosikausia.

Lopulta istuin autossa. Väsynyt, minä olin niin väsynyt. Nyt minä olen tehnyt kaikkeni sinun vuoksesi. Saisinkohan minä nyt elää? Muistaa välillä itsenikin? Uskomatonta, miten melkein puolen vuoden työn vaatinut paperiläjä oli alle tunnissa käyty lävitse. Nyt täytyisi lähettää kopio perunkirjasta maitsraattiin ja se olisi siinä. Minun työni olisi ohitse. Enää ei tarvitsisi soitella moneen paikkaan, juosta ympäri kylää milloin minkäkin paperin perässä. Ei enää purra hammasta, kun toisessa sanottiin toista ja toisessa paikassa toista. Minut on pyöritetty semmoisessa mankelissa, etten tähän enää haluaisi.

Vein vielä Rakkaalle ruusuja ja kynttilän. Tyhjentävä päivä vaati arvoisensa lopun.