Kirjoitin nimesi tänään pitkästä aikaa. Kirjoitin sen vain tekstiviestiin. Samalla jäin miettimään oliko se todella tämä. Viisi kirjainta, joita toistelin itkuni lomasta kuukaudesta toiseen. Kaivelin muistojeni lomasta toisenkin nimesi. Etunimi toinen nimi sukunimi. Toistelin niitä kerta toisensa jälkeen ja maistelin kaikua. Kyllä, se tuntui tutulta ja oikealta. Kuinka kauan siitä onkaan kun kirjoitin sen johonkin? Kuinka kauan on kun viimeksi oikeasti ja kunnolla puhuin sinusta?
Isäsi nimesi mainitseminen saa samantien huokailemaan ja pakenemaan paikalta, polttamaan tupakkaa ulko-oven portaille ja nieleskelemään kyyneleitä.
Oma isäni ei kestä puhua sinusta.
Ystäväni vääntelevät sormiaan ja katsovat maahan.
Anteeksi, että minä vieläkin kaipaan.
