Hankaan lattiasta maitotahraa. Mietin taas sinua. Säälin ja kadehdin sinua samaan aikaan. Sinä et saanut kokea tätä; elämää. Sait olla isä tytöllesi vain kolme ja puoli vuotta, pojallesi vaivaiset kahdeksan kuukautta. Sai isä nyt kalakaverin. Niin luki ristiäiskutsussa. Et kertaakaan päässyt poikasi kanssa kalaan. Tytön lupasit opettaa luistelemaan ja ajamaan pyörää ilman apupyöriä. Et ehtinyt sitäkään. Ei se tunnu niin pahalta, että meidät erotettiin kuin se, että sinä menetit kaikki hyvät hetket lastesi kanssa. Se, kun tyttö kysyy itku silmässä päiväkodin pihassa, miksi kaikilla muilla on isä? Niinpä. Miksi?
Sytytin saunanpesää ja sillä hetkellä kadehdin sinua. Et ole ikinä huono isä. Et ikinä ole tyhmä, kun ärähdät lapsen mennessä kymmenettä kertaa liian lähelle kiuasta. Minä tulen olemaan se paska, huutamaan kahden edestä ja pitämään rajoista kiinni, joita teini-ikäiset rikkovat haistatellen. Katsomaan perään ja valvomaan yömyöhään. Sinä saat olla pilven reunalla enkelisiipinesi, hyvä isä. Paras isä. "Mä en oo sun lapsi ollenkaan, mä olen vaan iskän tyttö!", huutaa tyttö kaupan karkkihyllyllä, kun en suostu ostamaan herkkuja. Minusta tuntuu, että ei ole viimeinen kerta, kun tuon lauseen kuulen.
