Ystävä katsoo säälien. Näkeehän sen, olen tottunut noihin katseisiin. Uusi parisuhde. Vaikea asia, sitä haluaisi niin paljon, mutta sitä myös pelkää niin paljon. Rakkaan mentyä pois raivosin kaikille, jotka puhuivat mahdollisesta uudesta miehestä tulevaisuudessa. Mulla on mies! Mä en tarvi uutta!
Tarkoittaako uusi suhde sitä, etten minä oikeasti rakastanut? Entä tulenko minä vertaamaan aina miestä Rakkaaseen? Pystynkö minä rakastamaan ketään muuta? Koska on se oikea aika ottaa niin suuri askel eteenpäin?
Entä se mies? Vaatimuslistani on pitkä. En halua suhdetta, joka menettelee. Haluan suhteen, jossa olen onnellinen isolla o:lla. En halua sitä seurustelun takia. Haluan suhteen sen takia, että minä en voi elää ilman toista, koska hän on hyvä minulle ja lapsille. Ja sen miehen täytyy hyväksyä se, että Rakas on aina elämässäni ja tulen aina rakastamaan myös häntä. Rakkaus ei kuole.
"Jokainen on valmis, kun siltä itsestä tuntuu. Joillakin se aika on viikkoja, joillakin se on vuosia. Me emme kuolleet puolisoidemme mukana. Meillä on oikeus elää ja oikeus uuteen onneen."
Näin kirjoitti kohtalontoveri Nuorten leskien facebook-sivuilla. Ja jokainen sana on totta. Vain leski ymmärtää toista leskeä ja osaa sanoa kaiken oikein.
Miksi minä mietin tätä tänään? Koska tapasin Miehen. Mies saa minut hymyilemään ja nauramaan. Ja hän haluaa viedä minut kahville. Otin tänään pienen askeleen ja lupasin mennä sumpille ensiviikon lopussa. Tänä päivänä jokin liikahti sisällä.
En voi olla hymyilemättä, kun luen hänen viestejään. En ole tuntenyt näin sitten Rakkaan tapaamisen vaikka yrittäjiä on ollut jo tässä välissä. Mutta minulla ei ole kiire. Hörpin kupposet hänen kanssaan ja katson mitä tapahtuu. Nyt minä vain nautin tästä hymystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti