Olen miettinyt muutaman päivän. Oikein pohtimalla pohtinut. Ja tullut siihen tulokseen, etten halua miestä. Sellaista omaa ja pysyvää, joka esitellään perhejuhlissa.
Lapsilla on miehenmalleja jopa kolme, minun hyvä ystäväni, pappa sekä isopappa. Se on hyvä niin, lapset saavat viettää aikaa myös miespuolisten kanssa, eikä ole vaarana, että he jäävät matkan aikana pois. Pois elämästä eron tms. takia.
Suojelen myös itseäni. En halua ketään päästää enää niin lähelle, että hän voisi minua satuttaa niinkuin minua satutettiin. Ei enää parisuhdeongelmia tai kuolemaa. Ei enää yksin kitumista miettien miksi näin? Sydänparkani ei kestäisi sitä enää toista kertaa.
Läheisyyttä kaipaan vieläkin, mutta saahan sitä kainaloa ilman, että päästään toisen ihon alle. Enkä sano ikinä ei koskaan, mutta sitä en enää halua. Parisuhde, ei kiitos. Elämä on saanut minut niin kyyniseksi, että se tarkoittaa minulle automaattisesti kärsimystä. Olkaa te muut onnellisia puolisonne kanssa, oikeasti. :) Se ei ole minulta pois, minä olen onnellinen siitä, mitä minulle annettiin; lapsista ja ystävistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti