Pieni lapsen toive täyttyä vois, jos hän sais isän Jouluksi kotiin

Viimeiset kaksi päivää on kyyneleitä riittänyt. Joulu sitä ja Joulu tätä, sitä tulee ovista ja ikkunoista. Minä haluaisin vain pistää pään pensaaseen. Koska tämä on meidän eka Joulu ilman Rakasta.

Viime vuonna minä pöyrittelin lihapullia ja Rakas söi tytön kanssa puolet, ennen kuin oltiin keretty edes Joulupöytään. Isäni toi kinkun, jolla Rakas herkutteli monta päivää. Kaupassa pähkäilin pitkän aikaa, mitä laatikkoja se ukkorakas nyt söikään, kun puhelinkin jäi kotiin, eikä voinut kysyä. Lihakastike onnistui kerrankin, josta sain kehuja anoppilan pöydässä asti. Pipareita ja joulutorttuja paistettiin iso kasa.

Tänä vuonna ostin kyllä ainekset, mutta löin kaikki pakastimeen. Tänä vuonna mennään sukulaisten pöytään syömään. Ei vaan pysty. Ei kiinnosta yhtään. Lasten takia on tekohymyä harjoiteltu.

Rikki. Ei voi muuta sanoa.