Ja kaikki meni juuri näin. Kaveri ehdotti laivamatkaa ja matkan takaa löytyi mies. Minä juoksin tapani mukaan karkuun, mutta aina törmäsin tähän samaan mieheen. Kielsin tunteeni ja pakenin. Vähän aika sitten pysähdyin ja paniikin sekaisesti myönsin tunteeni itselleni, lopulta muillekin. Kaverit kannustivat pitämään miehestä kiinni ja tässä sitä ollaan; hölmistyneen onnellisena siitä, että tämä ihminen astui elämääni.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minulla ei ole kiire. Ei ole tarvetta sanoa, että hän on minun. Minä luotan, että tämä menee syvemmäksi jos niin on tarkoitettu. Nyt on hyvä.
hienoa, ihanaa!
VastaaPoista