Miksi?

Yksi kuukausi, melkein kaksi viikkoa siihen päälle. Niin kauan siitä on, kun elämä pukkasi minut ja lapseni alas. Niin alas, että on vaikea hengittää.

En muista siitä illasta juuri mitään. Muista sen toivon, että kaikki on hyvin kuitenkin. Soittelimme rakkaani kanssa vielä seitsemän aikaan illalla. Hän oli väsynyt, todella väsynyt. Minä käskin nukkua vähän aikaa, ennen kuin lähtee ajamaan. "En mä, mä haluan äkkiä vaan kotiin nukkumaan." Minä tyydyin tähän. Jouduin lopettamaan, laitoin lapsia nukkumaan. "Nähdään, ku oot tää. Moikka." Meni tunti, meni puolitoista. Ei sillä voi näin kauan mennä. Missä se on? Yritin soittaa. Monta kertaa. Kukaan ei vastannut. Lähetin tekstiviestiä. Ehkä se huudattaa musiikkia, eikä vaan huomaa, että mä soitan.

Puolen tunnin päästä pihatiellä näkyi auton valot. Noni, nyt se tuli. Eiku...poliisi? Menin etuovelle, ehkä ne ei kuitenkaan tule meidän ovelle. Kyllä ne tuli. Voi helvetti, mitä se poika on mennyt tekemään, että poliisit haluaa mua tähän aikaa kuulustella?

- Ei oo ikinä hyvä juttu, jos poliisit seisoo mun eteisessä. Mikä tää juttu on?
- Eikä ole nytkään. Istu alas.

Siinä vaiheessa se iski tajuntaan. Suruviesti. Ne tuo mulle suruviestiä! Silmät alkoivat vuotaa.

- Sun miehes oli ilmeisesti tulossa kotiin. Nyt on käynyt niin, että hän on menehtynyt. Jäljistä päätellen nukahti rattiin.....auto pyöri kymmenen metriä ilmassa.....törmäsi puuhun.....neljän metrin pala latvaa.....ei vastannut.....ei mitään tehtävissä...

Poliisi otti taskustaan muruni lompakon ja puhelimen.  "Sä soitit aika monta kertaa."

Tottakai soitin. Miksen olisi soittanut? Missä rakas on? Saanko mä mennä kattoon sitä? Mä haluan nähdä sen, miksen saa? Miksi näin tapahtuu? Miksi mun lapsilta vietiin isä? Miksi mut jätettiin tänne yksin? Miksi? Miksi? Miksi?