Kaipaus ei häviä

Tänään minua itkettää. Tänään tämä paha olo ottaa vallan. Lapset ovat olleet koko päivän tukiperheessä. Tulevat kohta takaisin kotiin. Ahdistaa. Haluaisin vain juosta maailman ääriin. Kauan kaikesta. Kauas velvollisuuksia ja arkea. En voi. Täytyy korjata ryhti. Nokka pystyy ja eteenpäin. Minä yritän. Oikeasti, yritän niin paljon päästä yli, mutta se tuntuu toisinaan toivottomalta.

Kaipaan kaikkea hänessä. Kosketusta, ääntä, tuoksua, ihon lämpöä, ihan kaikkea. Välillä toivon, että saisin muistinmenetyksen. Unohtaisin kokonaan mieheni. En muistaisi enää kaivata. En muistaisi surra. Joka päivä tulee pohja vastaan. Kun tulee lava-auto vastaan tiellä. Kun tulee tietty kappale radiosta. Kun haistan Hugo Bossin. Kun menen yksin nukkumaan.

"Eksyin mun tieltä, en löydä takaisin todellisuuteen.
Luulen, en tiedä, vaan tunnen sut, en mä nää tai kuule.
Sust merkkikään.

Kun sä et oo mun mies. Mun mieles mä elän sut uudestaan.
Kun sä et oo mun mies. Kun silmät vaan suljen, oot vieressä.
Kun sä et oo mun mies. Mun mieles mä elän sut uudestaan.
Kun sä et oo mun mies. Kun silmät vaan suljen, oot vieressä.

Kirjottaa vihkoon on vaikeeta edes mitä jään vaille.
Toivon, et vaihe tämä on ja pystyn unohtaa kaiken, kun en nää sust merkkiikään."