Siivoa, syötä, vaihda vaippa, älä tukehdu, leiki edes vähän isomman kanssa, vie pihalle, kyllä sä jaksat, kauppaan, ruuan teko, pyykit koneeseen, taas täytyisi syöttää, älä jää peiton alle makaamaan, pyykit koneesta, siivoa taas.
En halua kuolla, se ei olisi oikein lapsiani kohtaan. Viedä heiltä vielä äitikin. Heidän takia minun on pakko jaksaa. Mutta silti olen pedannut oman kuoleman täysin. Henki- ja tapaturmavakuutukset on. Velat on maksettu. Pankkiasiat kaikki yhdessä pankissa. Testamentti, jossa ohjeet hautajaisiin ja toive lasten huoltajasta pankin tallelokerossa.
Itse olen rämpinyt sellaisen paskan läpi kohti mieheni perunkirjoitusta, että tämä kaikki on vähintä mitä voin tehdä, mikäli minulle pahin käy.
Toivon, että jonain päivänä olen onnellinen. Että suru oikeasti joku päivä muuttaisi muotoansa. Ehkä joskus löydän elämääni ihmisen, jonka kanssa haluan aloittaa kaiken alusta. Nyt minä haluan kuitenkin parantua, eheytyä. Ihan rauhassa.
Toivon, että jonain päivänä olen onnellinen. Että suru oikeasti joku päivä muuttaisi muotoansa. Ehkä joskus löydän elämääni ihmisen, jonka kanssa haluan aloittaa kaiken alusta. Nyt minä haluan kuitenkin parantua, eheytyä. Ihan rauhassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti