Katson asioita nyt eri kulmasta. Ei ole tarpeeksi isoa syytä erota, jos on halu rakastaa ja olla yhdessä. Jos kumpikin haluaa asioiden muuttuvan paremmiksi. Asiat ei ole huonosti, jos toisen osoite ei ole Taivastiellä.
"Ole onnellinen, ettei sulla ole miestä. Sun ei tarvitse tapella." Kun saisi edes riidellä. Me olimme siinä todella hyviä. Kumpikaan ei meinannut antaa periksi millään. Mutta me olimme myös hyviä sopimaan. Koskettamaan ja pyytämään anteeksi.
Minä kamppailen muistamaan, miltä hän tuntui. Miltä häntä tuntui suudella, miltä tuntui haroa toisen hiuksia. Miltä tuntui maata toisen vartaloa vasten. Miltä ääni kuulosti, miten hän käveli. Miltä hänen kätensä näyttivät ja tuntuivat omissani. En muista enää, miltä hän tuoksui. Toivon, etteivät muut muistot sumene tai mene pois.
Jos yksi ystävistä joutuu odottamaan kauan, minä odotan loppuelämäni, seuraavaan elämään. Sitä tuskaa ei tunnu (kohtalontovereita lukuunottamatta) kukaan ymmärtävän.
Mun sydäntäni aina joskus särkee
kun joku pieni asia mua muistuttaa
Sä tulit niin lähelle mun henkee
ja nyt mä en voi sua unohtaa
Kun ilman nousee höyryten
ja vierelläni askeleesi kuulen narskuvan
sä oot niin kuin pakkanen
Sinun kuulen sen taas sanovan
että oon sun kohtalosi
Meidän pitää odottaa
vain seuraavaan elämään,
seuraavaan elämään
Mä elän varmaan väärää aikaa
Väärää aikaa
Kun ilma nousee höyryten
ja vierelläni askeleesi kuulen narskuvan
sä oot niin kuin pakkanen
Sinun kuulen sen taas sanovan
että oon sun kohtalosi
Meidän pitää odottaa
vain seuraavaan elämään
seuraavaan elämään
Täällä kuljen niin kuin unessa
mä kahden ajan välissä kun oon
Mun maailmasta puuttuu palanen
kun sinä et siinä oo
Sinun kuulen sen taas sanovan
että oon sun kohtalosi
Meidän pitää odottaa
Kun mä kohtaan öisen lakeuden
nään tähtitaivaan joka kappaaleen
mä teen, sulle tilaa viereen teen
Tunnen sun taas mua koskevan
ehkä aika taittuu ja kurkotan
Mä meihin kurkotan
ja seuraavaan elämään
seuraavaan elämään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti