Olen itkenyt jokaisen Vain elämää-jakson aikana, tämä kappale kouraisi todella syvältä. Olen nyt siinä pisteessä, että hyväksyn Rakkaan lähtemisen. Välillä olen vihainen kaikesta siitä, mikä jäi kesken. Olen vihainen, ettei Rakas saanut nähdä lapsiensa kasvavan tai lapsenlapsiaan, ei päässyt nauttimaan työnsä hedelmistä niin sanotusti. Olen vihainen, koska se oli minä, joka jäi tänne yksin lasten kanssa selviämään päivästä toiseeen. Olen vihainen, koska lapseni joutuvat selvimään ilman isää pienestä asti.
Mutta olen myös sitä mieltä, että vaikka tämä kulkee aina mukana, haavana sydämessä, on meillä, minulla ja lapsilla, odottamassa jotain todella ihanaa. Ei tälläistä voi tapahtua ihan muuten vain. Ei ihmistä voi sattua niin paljon, jos odottamassa ei ole jonain päivänä parempaa. Tällä on oltava jokin tarkoitus.
Minut ympäröin tyhjyydellä jotta voisin nähdä
Jotta oppisin itse mitä tunnen
Ja tietäisin sen
Nyt on mentävä yksin
Kulkee pitää ilman varjoo
On jäätävä taakse jotta toinen voi loppuun löytää
Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää
Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekää
Muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan
Tämä tie meidät kaataa
Ei voi jatkaa
Ei voi olla näin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää
Apulanta - Armo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti