Makaan sängyssä ja mietin, että selvisin tästäkin päivästä. Selviytymiskamppailua, vielä katson olevani voitolla. Vähän yli viikko vuosipäivään ja olen hajalla, taas. Yritän joka päivä keksiä tekemistä, jotta ei tarvitsisi olla lasten kanssa yksin kotona.
Tänään soitin itku kurkussa ystävälle; kaikki on päin helvettiä. Olen paska äiti, en jaksa enää leikkiä lasten kanssa. En jaksa enää viedä lapsia pihalle, muuta kuin ennen kauppareissua annan peuhata pihassa hetken. En jaksa, en jaksa, en jaksa. "Mä oon vaan koko ajan niin vihainen ja väsynyt, miks sen piti jättää mut yksin?!"
Ystävä tuli luo. Piti seuraa ja kokkasi kanssani ruokaa. Puhui, muustakin kuin Rakkaasta. Toiselle ihmiselle kokkaaminen, seura omassa kodissa lasten kanssa eheyttää. Lisää kiitos, tätä minä tarvitsen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti