Tarvitsin hieman aikaa itselleni, blogin vain itselleni. Mutta nyt on putiikki jälleen auki. Olen taas valmis kirjoittamaan aivo-oksennukseni kaikkien nähtäville.
Mies vetäytyi täysin. Katosi. *puff* Ja minä jäin miettimään, että mitä ihmettä täällä tapahtui. Kahvit jäi juomatta ja minä lehdellä soittelemaan. Olan kohautus ja eteenpäin, onneksi juttu ei edennyt juuri minnekään.
Kesän loputtua alakulo on nostanut enemmän päätään. Yritän silti muistaa, että mulla on monenmonta asiaa, joista olla onnellinen.
Mutta voisiko joku halata? Kehua kauniiksi ja ottaa viereensä nukkumaan? Kysyä miten päivä on mennyt ja mitä lapset ovat touhunneet?
On hirvittävää huomata, että kaipaan edelleen Rakasta, mutta enemmän kaipaan läheisyyttä, kumppania. Olisi kauhea totutella jonkun uuteen tapaan tehdä asioita ja tutustua toiseen. Kahdeksassa vuodessa opin Rakkaan tuntemaan läpikotaisin, nyt se täytyisi aloittaa alusta. Silti haluan sitä, janoan sitä. Vuoteessa olen siirtynyt jälleen nukkumaan omalle puolelleni, miehen puoli on tyhjä. Anyone?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti